PaulanTaiga


Moi,

Jalat kannattavat sinua joka päivä. Monesti emme edes tule ajatelleeksi jalkoja ennen kuin niissä ilmenee jonkinlaisia ongelmia. Kovettumat, känsät, syylät ovat tavallisimpia hoitoon hakeutumissyitä. Myös monenlaiset jalkojen virheasennot aiheuttavat kiputiloja joihin haetaan ratkaisuita jalkahoitajalta. Olen käynyt useita lisäkoulutuksia diabeetikon jalkahoitoihin ja voin auttaa sinua myös valitsemaan oikean haavanhoitotuotteen, tehdä teippauksia, kevennyksiä  ja oikaisutuotteita, ohjata toiminnallisia harjoitteita. Teen myös kotikäyntejä, jolloin asiakkaan ei tarvitse muuta kuin odotella hoitajan paikalle saapumista, helppoa eikö totta.

Monesti sanotaan että asiantuntevaksi ammattilaiseksi kasvetaan ajan saatossa. Tällä hetkellä opiskelen Jalkaterapeutiksi (AMK) aiemmin olen kartuttanut tieto taitoa opiskelemalla jalkojenhoidon ammattitutkinnon, kosmetologiksi ja farmaseutiksi. Pystyn auttamaan sinua kompressiotuotteiden mittauksissa (tuotemerkkeinä Venosan, Lastofa, Juzo ja Lymed), apuvälineiden ja tukituotteiden valinnassa. Saat aina iloista palvelua suurella sydämellä. 

Hermoratahierojaksi opiskelin aikanaan ensisijaisena tarkoituksena auttaa itseäni silloisissa ongelmissa, asiakastyötä olen sittemmin tehnyt tämän parissa parisenkymmentä vuotta joten ihan eilisen teeren poikanen en enää tällä saralla ole. Hermoratahieronta on painaen pyörittäen tehtävää liikettä keholla akupisteitä hyödyksi käyttäen. Vasta aiheet hoitoon tulemiselle ovat samat kuin klassisessa hieronnassa. Kysy lisää ja tule kokeilemaan, hoitoaika on 2h. 

Ota ihmeessä yhteyttä niin katsotaan yhdessä miten voin sinua auttaa. 

Hymyillen, 

Paula Vaara